3 Suunnittelu ja hankinta

Kameravalvonnan suunnittelua, hankintaa ja toteutusta voidaan kuvata oheisen prosessikuvan avulla (kuva 12).

Prosessin päävaiheet ovat yleensä samankaltaiset kaikissa kameravalvontajärjestelmäprojekteis sa:

– tarveselvitys (miksi järjestelmä hankitaan ja mitä sillä halutaan saavuttaa tai estää tapahtumasta)
– hankesuunnittelu (toteutettavan järjestelmän sisältö)
– suunnitelma kameroiden ja käyttölaitteiden sijoittelusta tavoitteen saavuttamiseksi (lainsäädännön huomioiminen)
– tekninen ja toteutussuunnitelma
– tarjouspyynnöt (järjestelmän tai palvelun hankinta- ja elinkaarikustannukset)
– tarjousvaihe
– hankintapäätös
– toteutus (järjestelmän asennus)
– käyttöönotto (järjestelmän luovutus, vastaanotto, käyttäjien kouluttaminen)
– ylläpidosta sopiminen
– dokumentointi.

Eri vaiheet työllistävät hankkijaa sen mukaan, minkä kokoinen järjestelmä on. Lisäksi järjestelmää hankittaessa on huomioitava kameravalvontaa säätelevä lainsäädäntö ja vastuullisuus.

Kuva 12. Kameravalvonnan prosessi.

3.1 TARVESELVITYS

3.1.1 Kameravalvonnan tarpeellisuuden selvittäminen

Kiinteistö- ja toimitilaturvallisuuden perustana on rakenteellinen suojaus, jota täydennetään muilla turvallisuusjärjestelmillä, kuten kameravalvonnalla. Kameravalvontajärjestelmää hankittaessa on tärkeää määritell&# 228; sen käyttötarkoitus ja asiat, joihin järjestelmällä on tarkoitus vaikuttaa: mitä järjestelmällä on tarkoitus saada aikaiseksi tai mitä sillä halutaan estää tapahtumasta. Lisäksi tulee pohtia, voiko jollain muulla menetelmällä päästä samaan tavoitteeseen.

Halutun lopputuloksen saavuttamiseksi hanke tarvitsee vastuuhenkilön, joka ymmärtää hankittavan järjestelmän tavoitteen ja jolla on kokemusta hankinta- ja asennusprojekteista. Mikäli tilaajalla ei ole riittävää osaamista, on suositeltavaa käyttää kokenutta konsulttia hankintaprosessissa tai sen osissa. Konsultin tai konsulttiyrityksen osaaminen kannattaa varmistaa pyytämällä konsultilta referenssejä. On myös hyvä tiedustella käyttökokemuksia eri järjestelmistä ja tarvittaessa vierailla kohteissa, joissa on omia tarpeita vastaavia järjestelmiä, sillä myyntipuheiden ja teknisten tietojen pohjalta on vaikea hahmottaa järjestelmien toimivuutta. Hankinnan suunnittelussa kannattaa olla kriittinen.

Kaikkien sidosryhmien edustajien osallistuminen tarveselvitykseen on tärkeää, jotta saavutetaan haluttu lopputulos. Sidosryhmien kuuleminen helpottaa myös kameravalvonnan suunnittelua, ja samalla tulee huomioitua lainsäädännön edellyttämä avoimuus kameravalvonnan toteuttamisessa.

Tarveselvityksessä on määriteltävä seuraavat asiat:

– mitä ja miksi halutaan kuvata (tavoite)
– missä ja milloin kuvaa tai tallenteita katsotaan
– kuka katsoo kuvaa tai tallenteita
– miten käyttöoikeuksia ja käyttöoikeustasoja hallitaan
– mihin ja miten tallennus, kuvansiirrot ja kuvien katselupisteet toteutetaan
– tietohallinnon tarjoamat mahdollisuudet ja sen asettamat raja-arvot
– lainsäädännön ja viranomaisten asettamat vaatimukset
– onko vakuutusyhtiön vaatimukset huomioitava
– tallenteiden käsittelyprosessi (katseluoikeudet, tallennusaika, luovutusprosessi ja tiedon hävittäminen).

Tarveselvityksessä selvitetään kysymysten avulla tarpeet ja esitetään toteutusvaihtoehtoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Kartoituksesta on esimerkiksi käytävä ilmi, onko tarkoitus suorittaa yleisvalvontaa, tunnistaa henkilöitä sisääntuloväyliltä tai rekisterikilpiä porteilta ja minkälaisia kameramalleja asennetaan jne.

Kameravalvontaa suunniteltaessa on selvitettävä tietohallinnon kanta kameravalvontajärjestelmän liittämisestä tietoverkkoon.

Tällöin on huomioitava

– olemassa olevan kaapeloinnin tai verkon hyödynnettävyys (kapasiteetti, rajoitukset)
– valvonnan etäkäytön mahdollisuudet
– kysymykset verkon hallinnasta ja huollosta
– käyttöön liittyvät riskit.

Olemassa olevan kameravalvontajärjestelmän uudistamishankkeen määrittelyissä ja ratkaisumalleissa voidaan käyttää apuna edellä mainittua luetteloa asioista, jotka määritellään tarveselvityksessä. Sen lisäksi on selvitettävä

– nykyisen järjestelmän tekniikka ja laatutaso (kunto)
– järjestelmän mahdollinen laajennettavuus ja hyödynnettävyys (integrointimahdollisuudet)
– järjestelmän jäljellä oleva käyttöikä.

Ostamisen sijaan vaihtoehtona on hankkia järjestelmä palveluna. Tällöin hankittavat laitteet ja mahdollinen tallennuskapasiteetti vuokrataan ulkoiselta toimijalta. Vuokrattaessa on hyvä selvittää, onko palvelutoimittajalla tarjolla myös kameravalvonnan etäpalvelu.

3.1.2 Muiden turvallisuuskeinojen selvittäminen

Laajoissa tarveselvityksissä on hyvä tehdä perusteellinen omaisuuden ja henkilöstön uhkakartoitus, jonka pohjalta laaditaan riskiarvio. Tämän jälkeen tunnistetuille riskeille asetetaan hyväksyttävät rajat ja määritellään turvallisuustaso sekä tavoitteet. Kartoitusta tehtäessä on tarkasteltava myös yrityksen tai yhteisön turvallisuusjohtamisen ja -hallinnan kokonaisuus käsittäen resurssit, toimintamallit sekä tekninen ja rakenteellinen turvallisuus.

Tarveselvityksen yksi tavoite on selvittää tapahtumat, jotka voitaisiin estää etukäteen kameravalvonnalla. On kuitenkin hyvä ymmärtää, ettei kameravalvonta yksin ratkaise turvallisuuden haasteita, vaan täydentää olemassa olevia turvallisuusjärjestelyitä. Siksi kameravalvonnan kustannuksia on verrattava muiden suojauskeinojen kustannuksiin suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Olemassa olevista suojauskeinoista valitaan omaan toimintaan parhaiten sopivien suojaustapojen yhdistelmä, ja sen perusteella laaditaan kattava suunnitelma.

Muita kameravalvonnan sijaan tai rinnalla käytettäviä turvallisuuskeinoja voivat olla:

– kulunvalvonnan, lukitusjärjestelmän ja avaintenhallinnan kehittäminen
– rakenteellisen suojauksen tehostaminen parantamalla rakenteiden kestävyyttä
– valaistuksen lisääminen piha-alueilla ja sisäänkäyntien kohdalla
– tilojen varustaminen murto- ja ryöstöilmaisulaitteilla
– varkausalttiin omaisuuden sijoittaminen parempaan suojaan (kassakaappi, lukittu tai muu tila jne.) tai valvonnan kannalta parempaan paikkaan
– vartiointi- ja valvomotoiminnan tehostaminen esimerkiksi kuulutusten tai äänitteiden avulla.

Laajoissa kartoituksissa voi käyttää apuna ST-kortiston julkaisua ST-ohjeisto 4 Kiinteistö- ja tilaturvallisuuden tasot sekä siihen liittyvää lomaketta ST 660.40 Kiinteistö- ja tilaturvallisuustasojen määritys. Myös oheinen kaavio toimitilaturvallisuudesta kokonaisuutena auttaa hahmottamaan yritystoimintaan kohdistuvia riskejä.

Kuva 13. Toimitilaturvallisuus kokonaisuutena.

3.2 HANKESUUNNITELMA

Tarveselvityksen pohjalta tehtävässä järjestelmän hankesuunnittelussa asetetaan tavoitteet toteutettavan järjestelmän laajuudelle, toimivuudelle, laadulle, toimituksen ajoitukselle ja järjestelmän ylläpidolle.

Hankesuunnitelman tarkoituksena on

– kuvata toteutettavan järjestelmän sisältö kiinteistön omistajalle ja käyttäjille
– toimia jatkosuunnittelun ohjausasiakirjana.

Lisäksi tehdään kustannusarviot järjestelmän investoinnista ja käytöstä sekä ylläpidosta.

3.3 HANKINTAKUSTANNUKSET

Kameravalvontajärjestelmän hankinnassa on heti alusta pitäen varauduttava kustannuksiin. Kustannuksia syntyy laitehankintojen lisäksi muun muassa seuraavista asioista:

– tarveselvitys
– hankesuunnittelu
– suunnittelu
– tarjouskilpailun järjestäminen
– järjestelmä- ja laitekokonaisuuksien hankinnat
– kaapelointi, kytkimet ym. verkon aktiivilaitteiden konfigurointi
– asennus- ja ohjelmointityöt
– katselupisteiden toteutus
– koulutus
– järjestelmän dokumentointi
– käyttö-, ylläpito- ja huoltotyö.

Käyttö- ja ylläpitokustannuksissa kannattaa huomioida mahdollisten verkkoyhteyksien, etäpalveluiden ja muiden ylläpitotoimien, kuten ohjelmisto- ja tietoturvapäivitysten, aiheuttamat kustannukset. Kustannusarvioinnin perusteella tulee laatia hankkeelle budjetti ja alustava aikataulu. Jos budjetti on jo ennalta määrätty ja kiinteä, hankkeen eri osat tulee priorisoida ja toteuttaa tärkeysjärjestyksessä. Tällöin on syytä huomioida erityisesti järjestelmien mahdollinen laajennettavuus tulevaisuudessa.

Esimerkki: 
Huoltoasemalle hankittavan laadukkaan kahdeksan kameran kameravalvontajärjestelmänhinnaksi muodostuusuunnittelu-, verkko-, asennus-, koulutus- ja dokumentointitöineen noin 5 000 – 7 000 euroa.

3.4 SUUNNITTELIJAN VALINTA

Seuraavaksi hankkeelle valitaan ammattitaitoinen suunnittelija, jolta edellytetään turvallisuustekniikan ja kameravalvonnan hyvää tuntemusta eri käyttö- ja ICT-ympäristöissä. Suunnittelija valitaan kohteen vaativuuden perusteella. Esimerkiksi tavanomaisen kameravalvontajärjestelmän toteutussuunnittelu voidaan toteuttaa erillisenä sähkösuunnittelun yhteydessä, jos kyseisellä yrityksellä on kokemusta suunnittelusta. Vaativimpien kohteiden suunnittelu on tehtävä perusteellisemmin, ja tekijäksi valitaan turvasuunnitteluun perehtynyt suunnittelija. Lisäksi apuna on käytettävä verkkosuunnittelijoita.

Suunnittelun voi ostaa urakkatyönä kiinteällä hinnalla, jos työ on selkeä ja helposti toteutettavissa. Suunnittelutyön voi ostaa myös palveluna. Vaativimmissa kohteissa työ tehdään usein tuntityönä, jolle asetetaan tarvittaessa yläraja. Kaikki suunnittelutyön toimeksiannot ja sopimukset on tehtävä kirjallisina. Niistä on selvittävä muun muassa

– hankkeen kuvaus
– suunnittelun tai muun tehtävän kuvaus ja rajaaminen
– hankkeen ja suunnittelun toteutusaikataulut
– palkkiomuoto ja palkkioperusteet
– sopimus
– toteutuksen urakkamuoto
– suunnittelun esitysmuoto
– suunnittelussa käytettävät tietokoneohjelmat, tallennusmuodot yms.
– sisältääkö suunnittelu työmaakäyntejä tai valvontaa.

Jos turvallisuushanke on esimerkiksi osa isoa rakennushanketta, siinä voi olla mukana tilaajan ja toimittajan lisäksi myös muita tahoja. Tällöin on olennaista, että kaikkien mukana olevien toimijoiden yhteistyö sujuu jo suunnitteluvaiheessa. Asetetusta turvallisuustasosta ei tarvitse tinkiä esimerkiksi arkkitehtonisten seikkojen vuoksi. Suunnittelijan tehtävä on valita tarkoitukseen sopivat laitteet, jotka täyttävät parhaiten kaikkien osapuolien vaatimukset.

Valittu suunnittelija aloittaa tilaajan tarveselvityksen perusteella järjestelmän teknisen suunnittelun. Ensimmäisten luonnossuunnitelmien perusteella selviävät järjestelmän pääkomponentit, kuten kamerat ja tallentimet, sekä toteutuksen arvioitu kokonaiskustannus. Tilaajan on tarvittaessa tarkennettava teknisiä vaatimuksia, kommentoitava suunnitelmia ja valittava kokonaistaloudellisesti järkevimpiä vaihtoehtoja. Jos tilaaja on eri taho kuin järjestelmän käyttäjä, myös käyttäjän on kommentoitava luonnossuunnitelmia hyvissä ajoin ja niin, että kommentointiin varataan riittävästi aikaa.

3.5 HANKINTAPROSESSIN LAINSÄÄDÄNTÖ

Kameroiden käyttämisestä, sijoittelusta ja tallenteiden säilytyksestä säädetään pääosin EU:n tietosuoja- asetuksessa, kansallisessa tietosuojalainsäädännöss& #228; ja rikoslaissa. Asennustoiminnan harjoittamista säädellää n yksityisistä turvallisuuspalveluista annetussa laissa. Kameravalvontajärjestelmien teknisestä suorituskyvystä tai laadusta ei ole viranomaismääräyksiä. Järjestelmät ja niihin kuuluvat laitteet ovat soveltuvin osin yleisten sähköturvallisuutta, sähkömagneettista yhteensopivuutta, telepäätelaitteita ja radiolaitteita koskevien säädösten alaisia.

Vastuu kameravalvontajärjestelmän käytön lainmukaisuudesta ja tietoturvallisuudesta kuuluu yleensä järjestelmän omistajalle, haltijalle tai käyttäjälle. Siksi järjestelmän omistajan ja haltijan on oltava tietoisia vastuistaan ja velvollisuuksistaan. Myös hyvä suunnittelu- ja urakointitapa edellyttävät, että toimeksiantajaa tiedotetaan hänen velvollisuuksistaan.

Lainsäädännössä määrätty henkilöstön yhteistoimintamenettely on huomioitava suunnittelussa ja käytävä läpi ennen käyttöönottoa. Menettelyssä koko teknisen turvallisuusvalvonnan osa-alue suositellaan käsiteltäväksi yhtenä kokonaisuutena.

Yhteistoimintamenettelyssä käydään läpi alustava luonnossuunnitelma kameravalvonnan toteuttamisesta eri tiloissa. Lisäksi menettelyssä on käsiteltävä järjestelmän tietosuojaseloste sekä menettelyt, joiden avulla toteutetaan avoin tiedottaminen, tietojen tarkistusoikeus sekä muut lainsäädännön velvoitteet. Näin menetellen kameravalvonnan käyttöönotto palvelee kaikkia osapuolia ja sujuu kitkattomasti koko organisaatiossa.

3.6 ESIMERKKEJÄ KAMERAVALVONNAN LAILLISUUDESTA

Kameravalvonnan laillisuudesta on vaikea antaa yksiselitteistä ohjetta. Lakien ja oikeuskäytännön perusteella kameravalvonnan laillisuus määräytyy eniten seuraavien tekijöiden mukaan:

- mihin oikeutettuun etuun järjestelmän käyttö perustuu
– missä tarkoituksessa valvontaa suoritetaan
– kuka valvontaa suorittaa
– missä paikassa oleskelevaan henkilöön valvonta kohdistuu
– onko kysymyksessä pelkkä katselu vai myös kuvan tallentaminen
– kuunnellaanko tarkkailtavaa tai talletetaanko puhetta
– kuinka salaista tai avointa valvonta on, eli miten valvonnasta on ilmoitettu
– mihin talletettuja tietoja käytetään ja kuinka kauan niitä säilytetään
– luovutetaanko tietoja johonkin tarkoitukseen ja miten
– miten tiedot hävitetään.

Jotta kameravalvonta olisi sallittua, sen tulee täyttää sekä salakatselusäännösten että tietosuoja-asetuksen asettamat edellytykset. Jos kuuntelu liitetään valvontaan, sen on täytettävä rikoslain 24 luvun 5 §:n salakuuntelusäännöks essä asetetut edellytykset. Yleensä äänen tallentamiselle ei ole esteitä, kunhan se on perusteltua ja tallentamisesta ilmoitetaan siten, että puhuja voi olettaa ulkopuolisen kuulevan ja tallentavan hänen puhettaan. Tällöin rikoslain salakuuntelun tunnusmerkistö ei täyty. Vastaavasti tietyissä puhelimitse hoidettavissa asiakaspalvelutilanteissa puheluiden tallentaminen on nykyisin yleinen käytäntö, ja siitä myös ilmoitetaan puhelun alussa.

Oikeuskäytännön perusteella muun muassa seuraavanlainen salakatselu valvontakameroilla on ollut rangaistavaa:

– ensiapuhuoneen oven kuvaaminen valvontakameralla huoneen sisäpuolelta valvonnasta ilmoittamatta
– työntekijöiden taukotilojen kuvaaminen valvontakameralla valvonnasta ilmoittamatta
– työntekijöiden turvavalvomon kuvaaminen valvontakameralla valvonnasta ilmoittamatta
– kerrostalon rappukäytävän kuvaaminen ovisilmäkameralla valvonnasta ilmoittamatta
– kameravalvonnan työnjohdollinen käyttäminen työntekijöiden tarkkailuun työpaikalla.

Onkin korostettava, että työntekijän työtehtävien laiminlyönnin selvittäminen kameralla on rikoslaissa kiellettyä salakatselua. Myöskään mahdollinen työtehtävien laiminlyönti ei oikeuta salakatseluun. Tosin olemassa olevia kameroita ja niiden tallenteita voi käyttää työsuhteen päättämisen perusteen toteennäyttämiseksi.

Kameralaitteistojen sijoitusta suunnittelevien sekä laitteistoja myyvien ja asentavien henkilöiden on syytä opastaa tilaajia ja käyttäjiä kameravalvonnan lainmukaiseen käyttöön. Jos esimerkiksi taloyhtiö tilaa kameravalvontajärjestelmän, tilaajalle on syytä mainita, että kotirauhan suojaamia paikkoja ovat myös asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat.

Seuraavaan taulukkoon on kerätty suuntaa antavia esimerkkejä kameravalvonnan sallittavuudesta eri kohteissa. Esimerkkiluettelo on osa tätä ohjetta, eikä sitä tule käyttää irrallisena tutustumatta ohjeen muuhun sisältöön. Taulukkoa avaavaa kameravalvonnan lainsäädäntöä on selostettu yksityiskohtaisemmin luvussa 8.

1) Kerrostalon porraskäytävän valvontaan on saatava taloyhtiön hallituksen tai yhtiökokouksen suostumus ja valvonnan tulee perustua asukkaiden turvallisuuden ja omaisuuden suojaamiseen. Ulko-oveen on laitettava ilmoitus tallentavasta kameravalvonnasta. Kameravalvonta ei saa ulottua asuntojen sisätiloihin.

2) Kameravalvonta on sallittu, kun kotirauhan suojaamassa paikassa tarkkaillaan oikeudettomasti paikassa oleskelevaa. Kameravalvonta ei saa ulottua omilta yksityisiltä piha-alueilta naapurien kotirauhan piiriin.

3) Yleisöltä suljetuissa julkisrauhan suojaamissa paikoissa oleskelevan katseleminen ja kuvaaminen kameravalvonnan avulla on kielletty, jos se tapahtuu oikeudettomasti ja tarkkailtavan yksityisyyttä loukaten. Kameravalvonnasta on myös ilmoitettava näkyvästi.

4) Kameravalvontaa voidaan työelämän tietosuojalain määrittelemissä tilanteissa kohdentaa myös tiettyyn työpisteeseen, esimerkiksi hotellien tai vastaavien kiinteistöjen vastaanottotiloihin. Työntekijöihin kohdistuva kameravalvonta kuuluu yhteistoiminta- tai kuulemismenettelyn piiriin.

3.7 STANDARDI JA K-MENETELMÄ KAMERAVALVONNAN SUUNNITTELUN TUKENA

3.7.1 Standardi SFS-EN 62676-4

Standardin SFS-EN 62676-4 Turvasovelluksissa käytettävät kameravalvontajärjestelmät. Osa 4: Soveltamisohjeet mukaan tehdyn teknisen hyväksyttävyyden mukaisessa testissä käytetään testitauluja, joilla todennetaan valvontakameroiden kuvanlaatu katselussa ja tallenteissa. Digitaalisten kameravalvontajärjestelmien kameroiden ja näytön resoluution välinen yhteys pitää huomioida: jos kameran resoluutio ei vastaa näytön resoluutiota, katsottava kohde ei näy välttämättä niin yksityiskohtaisesti kuin on suunniteltu.

Tässä menetelmässä käytetään kuvan laadun mittauksessa luonnollisen kokoista testikasvokuvasarjaa ja kuvanlaadun arvioitiin testitaulua. Hyväksyttävän kuvanlaadun varmentamiseksi tarvitaan kaksi ihmistä tekemään testit. Toinen näyttää kuvia tarkasteltaville kameroille ja toinen arvioi näkemänsä ja tekee samalla pöytäkirjan tarkastuksesta. Näiden perusteella tehdään yhteenveto siitä, ovatko kamerat oikeissa säädöissä ja kameroiden tuottamat kuvat kohteen tilaajan vaatimusten mukaisia.

Kuva 14. Esimerkki kasvokuvista (itäintialainen, eurooppalainen ja afrikkalainen) sekä kuvan laadun testitaulu.

Eräät kameratoimittajat ovat määritelleet omille kameroilleen etäisyydet, joissa eri tunnistusetäisyydet täyttyvät kyseisen kameratyypin ja asennetun linssin mukaan. Tarkastusmenetelmät on selvitetty tarkemmin itse standardissa esimerkiksi rekisterikilven tunnistuksessa.

Standardin mukaiset näkymät (kohteen koko) PAL-resoluutiolla (alla myös taulukko):

– seurantaa tai ihmisjoukon hallintaa varten: kohteen on oltava vähintään 5 % kuvan korkeudesta tai yli 80 mm pikseliä kohti
– havaitseminen: kohteen on oltava vähintään 10 % kuvan korkeudesta tai yli 40 mm pikseliä kohti
– tarkkaileminen: kohteen on oltava 25 % kuvan korkeudesta tai yli 16 mm pikseliä kohti
– hahmon tunnistus: kohteen on oltava vähintään 50 % kuvan korkeudesta tai yli 8 mm pikseliä kohti
– yksilöiminen: kohteen on oltava vähintään 100 % kuvan korkeudesta tai yli 4 mm pikseliä kohti
– tutkiminen: kohteen on oltava vähintään 400 % kuvan korkeudesta tai yli 1 mm pikseliä kohti.

Kuva 15. Eri digitaalisia resoluutioita vastaava näytöllä näkyvän henkilön korkeus prosentteina.

3.7.2 K-menetelmä

Luonnos- ja ominaisuussuunnittelun sekä teknisen suunnittelun apuna voi myös käyttää Finanssiala ry:n laatimaa kameravalvonnan K-menetelmää. Se on tarkoitettu kuvainformaation yksityiskohtaisuuden suunnittelu- ja tarkistusmenetelmäksi, kun valvottavat kohteet ovat henkilöitä. K-menetelmä on tarkoituksenmukainen kiinteillä kameroilla valvottavissa sisätiloissa, joissa olosuhteet, kuten esimerkiksi valaistus, eivät muutu.

Kameravalvonnan K-menetelmä on ladattavissa osoitteesta www.vahingontorjunta.fi.

K-menetelmässä määritellään tuotettavan kuvan tarkkuus henkilöitä kuvattaessa. Eri näkymien vaatimustasoja ovat tällöin

– yksilöinti (K120), näköiskuva, kohteen oltava vähintään 120 % ruudun korkeudesta
– tunteminen (K50), kohteen oltava vähintään 50 % ruudun korkeudesta
– havaitseminen (K10), kohteen oltava vähintään 10 % ruudun korkeudesta
– yleiskuva (K5), kohteen oltava vähintään 5 % ruudun korkeudesta.

Kuva 16. Yksilöinti (K120), tunteminen (K50) ja havaitseminen (K10).

Jos valvottava kohde on muu kuin henkilö, on suunniteltava vastaavanlainen riittävä näkymä. Menetelmän idea on saada jokaisesta kamerasta mahdollisimman tarkoituksenmukaista kuvaa.

K-testitaulun avulla testataan järjestelmän suunnitelmanmukaisuus. Testitaulu on sekä asennukseen että tarkistukseen soveltuva työväline, jonka avulla kamerapaikan asennus ja säätö voidaan tehdä suunnitelman mukaisesti. Testitaulun etuna on sen hyödynnettävyys järjestelmää dokumentoitaessa. Tällöin kameroiden tallenteista otetuilla tulosteilla voidaan testitaulun avulla todistaa niiden suunnitelmanmukaisuus ja laatu.

Kuva 17. Standardin mukainen Rotakin-testitaulu ja K-testitaulu.

Ennakointi

K-menetelmän mukaisesti kameravalvonnan suunnittelussa muodostetaan tapahtumaennusteita. Ennakoinnin avulla varaudutaan riskien toteutumiseen ja tarkoituksenmukaisen kuvainformaation saamiseen. Tällöin kamerat sijoitetaan siten, että niistä pystytään seuraamaan loogisessa järjestyksessä esimerkiksi murron etenemistä.

Poliisin kannalta ennakoinnissa tulee pyrkiä siihen, että rikoksesta epäillystä saadaan tapahtumapaikalta tunnistuskelpoista kuvaa mahdollisimman usein.

Havaittava liike

Yleensä valvontakamerat tallentavat materiaalia kuva-alassa tapahtuvan liikkeen perusteella. Tietyissä kriittisissä kohteissa, kuten metroissa, kuvamateriaalia tallennetaan kuitenkin jatkuvasti.

Pelkästä liikkeestä tallentaminen säästää tallentimien kovalevytilaa ja helpottaa tapahtumien etsimistä. Tallentimien tallennusherkkyys on säädettävä kuitenkin tarpeeksi pienelle, että esimerkiksi hämärässä tapahtuva liike tallentuisi järjestelmään.

Valvonta-ajat

Valvontakameroiden tallennusajoille voidaan määrittää eri ajankohtia. Yleensä on kuitenkin paras valvoa ja tallentaa kaikkina ajankohtina.

3.8 OLOSUHTEIDEN HUOMIOIMINEN SUUNNITTELUSSA

Valaistus

Riittävä valotaso on hyvän valvontakuvan edellytys. Siksi valaistukseen on kiinnitettävä huomiota ja lisättävä valoa, jos luonnonvaloa ei ole riittävästi. 

Lisättävä valo voi olla joko tavallista valkoista valoa tai silmälle näkymätöntä infrapunavaloa. Nykyisin valaistus on suositeltavaa toteuttaa energiatehokkaalla valaisulla. Suunnittelussa on huomioitava, että varsinkin megapikselikamerat tarvitsevat paljon valoa. Osa ledivalaisimista tukee myös PoE- virransyöttöä. Tarvittavan valaistuksen voi saada aikaan myös kameroihin integroidulla infrapunaledeillä.

Kuva 18. Valkoista valoa tuottava ledivalaisin ja vastaava infrapunavalaisin.

Kameroita asentaessa on huomioitava auringon nousu- ja laskusuunnat. Lisäksi suurten ikkunoiden kiinteistöissä on huomioitava auringon paisteen vaikutus kameroiden toimintaan.

Kiinteistön valaisimet tulee sijoittaa oikein kameroihin nähden. Jos kirkkaimman ja pimeimmän kohteen valaistustason suhde on liian suuri valvottavalla alueella, kamera ei kykene käsittelemään eroja. Erityisesti mainoskylttivalojen aiheuttamaa häirintää kameran kuva-alassa tulisi välttää.

Tarvittaessa värikameran sijaan voidaan käyttää kaksitoimisia kameroita, jolloin mustavalkokameran valoherkkyyttä saadaan hyödynnettyä pimeään aikaan.

Valaistussuunnittelua ohjaavat standardit SFS-EN 12464-1 Valo ja valaistus. Työkohteiden valaistus. Osa 1: Sisätilojen työkohteiden valaistus sekä SFS-EN 12464-2 Light and lighting. Lighting of work places. Part 2: Outdoor work places.

Esimerkki:
Kuvassa näkyy megapikselikameran infrapunavalaistuksen vaikutus tallenteen laatuun verrattuna kuvaan, jossa valaistusta ei käytetä ollenkaan.

Esimerkki:
Kuvasta näkyy, kuinka kuva-alassa sijaitseva valonlähde pilaa hämärässä kameran käyttötarkoituksen.

Näkymäesteet ja katveet

Varsinkin kauppaliikkeissä on huomioitava erilaisten mainosten ja opaskylttien sijainti kameraan nähden. Aivan liian usein esimerkiksi mainokset peittävät kameran kuva-alaa. Myöskään erilaisten teemapäivien aikaan mainokset eivät saa peittää kameroiden näkyvyyttä.

Mahdollisten suurten ajoneuvojen pysäköinti kameroiden eteen on huomioitava suunnittelussa. Toisaalta kameroiden sijoittamista liian ylös pitää välttää, koska tällöin mahdollisista epäillyistä ei saa tunnistuskelpoista kuvaa.

Talvella on otettava huomioon mahdollisten lumikasojen aiheuttamat näkymäesteet. Puut ja pensaat on myös syytä leikata siten, etteivät niiden oksat peitä kameroiden näkyvyyttä.

Sijoittamalla kamerat oikein päästään mahdollisimman pieniin katvealueisiin. Niitä voidaan myös pienentää muuttamalla kameran optiikka tai vaihtamalla kameratyyppiä. Esimerkiksi myymälässä katvealuille voi sijoittaa vähemmän houkuttelevaa tavaraa, jolloin näpistelijät eivät pääse hyötymään katvealueesta. 

Esimerkki:
Helsingissä sijaitseva pankki ryöstettiin kahdesti samalla tavalla. Ensimmäisellä kerralla kameran edessä olleet oksat vaikeuttivat pakoauton tunnistamista. Viikkoa myöhemmin oksat olivat poissa ja toisen ryöstönyhteydessä käytetty pakoauto tallentui kameraan paremmin. Kummassakin tapauksessa ryöstäjät saatiin kiinni osin valvontakameroiden avulla.

Järjestelmän vakaus

Järjestelmän vakautta voivat uhata esimerkiksi ympäristötekijät, ilkivalta tai sähkönjakelun häiriöt. Kyseisiin riskeihin on varauduttava riittävällä suojaustasolla.

Kamera itsessään voi olla rakennettu kestämään ulkoisia olosuhteita tai se varustetaan erillisellä, käyttötarkoitukseen sopivalla koteloinnilla. Koteloinnin antaman suojauksen taso määritellään IP-luokituksella. IP-koodissa on tunnuksen IP jälkeen kaksi numeroa, joista ensimmäinen tarkoittaa suojausta vierailta esineiltä ja toinen suojausta vedeltä. Esimerkiksi ulkokäyttöön tarkoitettu IP66 tarkoittaa pölytiivistä, voimakkaalta vesisuihkulta suojaavaa koteloa, IP-luokitusta koskee standardi SFS-EN 60529 Sähkölaitteiden kotelointiluokat.

Mekaanista iskunkestävyyttä kuvataan IK-koodilla. Se muodostuu tunnuksesta IK ja numeroista 00–10+. Mitä korkeampi luokitus on, sitä paremmin kamera kestää ilkivaltaa. Yleensä IK10-luokiteltu kameran kotelo on alumiinia tai terästä, ikkuna on polykarbonaattia ja kaapelointi upotettu rakenteisiin. IK-luokat määritellään standardiss a SFS-EN 62262 Sähkölaitteiden kotelointien mekaanisen iskunkestävyyden lujuusluokat.

Sähkökatkoon voidaan varautua UPS-varmistuksella siten, että kameroiden sähkönsyöttö, verkko ja tallennus on varmistettu.

Tiettyihin ympäristötekijöihin, kuten sumuun, varautuminen voi olla vaikeaa. Suunnittelussa sumukin voidaan ottaa huomioon luomalla tarpeeksi tiheä valvontaverkosto. Tällöin sumun haittavaikutukset jäävät vähäisiksi.

Kamerakohtainen tarkistus

Kameravalvonnan tarkoituksenmukaisuuden vuoksi on jokaisen kameran suunnittelun eri vaiheissa pohdittava seuraavia seikkoja:

– kiinteästi suunnattu tai kauko-ohjattava (onko ohjauksen käyttäjiä)
– sijoitus valaisimiin nähden (mahdollinen ledikameroiden käyttö)
– kiinnitys rakenteisiin (pitkä polttoväli, zoom, vaatii huojumatonta rakennetta)
– yksityisyyden suojaus otoksissa (työnteon alue)
– katveiden esto, tilan ja alueen ympäristöllisten muutosten hallinta
– ympäristöolosuhteiden vaatimukset (kotelointiluokitus, käyttölämpötila-alue)
– ilkivaltariskit (upotettu, vandaalisuojakotelo)
– huoltotoimien työskentely- ja työturvallisuusjärjestelyt sekä niiden kustannukset.

Esimerkki:
Vakaa ja huojumaton rakenne on tärkeää. Usein esimerkiksi valaisupylväät huojuvat tuulessa, vaikeuttavat kameran käyttämistä ja aiheuttavat heilumisellaan ylimääräistä liikettä kuva-alaan.

3.9 VALVOMOIDEN JA KUVIEN KATSELUPISTEIDEN SUUNNITTELU

Suunnitteluvaiheessa on huomioitava kameravalvontajärjestelmän lopullinen käyttötarkoitus erityisen huolellisesti. Jos kameravalvontaa ei käytetä aktiivisesti, valvonnassa käytettävään valvomoon on turha investoida huomattavasti.

Suunnittelussa on huomioitava myös järjestelmän käytön ja ylläpidon vaatimukset. Tällöin on jo heti alkuvaiheessa pohdittava, soveltuuko hankittava järjestelmä esimerkiksi etävalvontaan. Viranomaiset hoitavat valvontatehtäviä ja vastaanottavat hälytystietoja hätäkeskuksiin vain, kun tärkeä yhteinen etu sitä edellyttää.

Aktiivinen valvonta

Aktiivisen kameravalvonnan keskus on valvomo, joka vastaanottaa kamerakuvaa ja muita hälytystietoja. Valvomossa katsellaan valvontakameran kuvia näytöiltä ja ohjaillaan tarvittaessa kameroita. Erilaisten hälytystietojen pohjalta valvomossa tehdään tilannearvioita ja käynnistetään toimenpiteitä vahinkojen torjumiseksi.

Aktiivinen valvonta toteutetaan yleensä

– yrityksen tai yhteisön omasta valvomosta
– yrityksen tai yhteisön keskitetystä valvomosta, johon kuuluu useita kiinteistöjä tai
– kolmannen osapuolen tarjoamana palveluna etävalvontakeskuksesta.

Aktiivisessa valvonnassa kameravalvojien käyttämät kuvaruudut kannattaa tallentaa erikseen tallentimelle. Tällöin tallentimelta on suoraan nähtävissä, mitä kameravalvoja näki ja tarkkaili töissä ollessaan.

Aktiivisen valvomon tai katselupisteen suunnittelussa kannattaa huomioida

– valvontatapa ja aktiivisen valvonnan tarve
– käyttöliittymän kieli ja helppokäyttöisyys
– käyttöliittymän karttapohjaisuus
– kameroiden hallinta- ja ohjausmahdollisuudet
– kameroiden tuottamien hälytysten ilmaisutavat
– näyttöjen ja ulkoisten näyttöjen määrät ja käyttömahdollisuudet
– kameroiden, tallentimien ja matriisien kytkeminen samaan keskuskelloon.

Esimerkki:
Kuvassa kameravalvojan käyttämät kolme kuvaruutua tallentuvat suoraan tallentimelle Helsingin Kampin keskuksen valvomossa.

Puoliaktiivinen valvonta

Puoliaktiivisessa valvonnassa kameroita seurataan vain hetkittäin esimerkiksi kuva-alassa tapahtuvan liikehälytyksen perusteella. Puoliaktiivinen valvonta voidaan toteuttaa pienissä myymälöissä ja huoltoasemilla sijoittamalla näyttöruutu kassan viereen. Tällöin näyttöruutu myös ennaltaehkäisee tehokkaasti rikoksia.

Passiivinen valvonta

Passiivisessa kameravalvonnassa ei valvomoa tarvita lainkaan. Tällöin suojatussa tilassa olevalta tallentimelta haetaan ainoastaan jälkikäteen informaatiota jonkin asian selvittämiseksi. Tallentimelle voi olla myös etäyhteys, jolloin tallenteita voidaan katsoa lähiverkon tai internetin välityksellä omalta työasemalta.

Valvomoon ja tallenteisiin pääsyn tulee olla rajattua mutta mahdollista. Esimerkiksi loma-aikojen ongelmat eivät saa aiheuttaa sitä, ettei kukaan yrityksestä pääse selailemaan ja luovuttamaan tallenteita. Myös käyttäjien näkymäoikeuksia voidaan rajoittaa tilanteen mukaan.

Varsinainen tallenninlaite on varustettava näytöllä, hiirellä ja näppäimistöllä, mikä helpottaa ja nopeuttaa valvontakamerakuvien lataamista. Joissakin suurissa rikostapauksissa poliisi saattaa ladata tallentimelta useamman vuorokauden materiaalin, eikä etäkäyttöyhteyden nopeus riitä latauksen suorittamiseen.

Etävalvonta

Yritykset ovat usein ulkoistaneet kameravalvonnan kokonaan tai tiettyinä ajankohtina etävalvomoille. Tällöin etävalvomot tekevät esimerkiksi hälytyskuvavalvontaa ja kamerakierroksia. Ne myös tallentavat materiaalia viranomaisille ja varmistavat laitteiden toimivuuden. Palvelut tuotetaan asiakkaiden ja etävalvomoiden välillä internetin kautta suojatulla yhteydellä.

Varsinkin hälytyskuvavalvonta ja kamerakierrokset ovat tehokkaita rikostorjunnan keinoja. Hälytyskuvavalvonnassa etävalvomon ruudulle ponnahtaa kuva valvottavasta kohteesta, jossa järjestelmä on havainnut liikettä poikkeavaan aikaan. Paikka voi olla esimerkiksi lukitun teollisuuskiinteistön piha-alue. Kamerakierroksilla korvataan tai täydennetään muita vartiointipalveluja. Niillä valvoja etävalvomossa tarkastaa tietyin aikavälein kiinteistön kameroiden avulla, että kaikki on kunnossa.

Kameravalvonnalla tapahtuva etävalvonta antaa usein lisäaikaa reagoida tilanteisiin jo silloin, kun tapahtumat ovat vasta aluillaan. Tavallinen hälytysjärjestelmä hälyttää sen sijaan vasta, kun jotain konkreettista tapahtuu, ja reagointiaikakin jää lyhyemmäksi.

Etävalvomoissa pitää toiminnan tehokkuuden varmistamiseksi olla hyvät kamerakartat kohteista. Ne voivat olla paperiversioita tai järjestelmään sisäänrakennettuja karttoja kameralinkkeineen. Mahdollisten hälytysten varalta kiinteistöissä on mentävä käymään. Tällöin on oltava selvää, kuka sinne menee ja kuinka nopeasti. 

Esimerkki:
Etävalvonnasta ja ulkoistuksesta huolimatta valvontakameroiden materiaalia pitää pystyä purkamaan myös paikalla, jotta poliisi saa tietoa mahdollisimman nopeasti. Kuvan materiaalia ryöstetystä kauppaliikkeestä siirrettiin suoraan näytölle kaapelia pitkin.